Imukaivuu

Imukaivuri on jättikokoinen imuri, jota käytetään materiaalin poistamiseen siellä missä perinteisillä kaivuumenetelmillä työskentely on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Parhaimmillaan imukaivuri on ahtaissa ja tarkkuutta vaativissa kohteissa, joissa olemassa oleva infra ei saa vaurioitua. Menetelmä soveltuu erinomaisesti kohteisiin, joihin kaivinkoneen kauhalla on vaikea päästä.

Vaativien paikkojen kaivuuta


Soveltuu niin kuivalle kuin märällekin maalle


Imukaivuussa maa-aines imetään 250 mm imuputkella suoraan 10m³ säiliöön. Laite imee materiaalia jopa 400 kilometrin tuntinopeudella. Näin ollen soran, kivien tai liejun lisäksi säiliöön päätyvät myös työstä syntyvä pöly. Työn nopean jatkamisen mahdollistaa materiaalin kippaaminen maahan tai suoraan vaihtolavalle.

Vältä kaapelivauriot


Imukaivuu on turvallinen menetelmä työskennellä ahtaissa olosuhteissa. Sen avulla vältetään riskit vahingoittaa kaapeleita ja muuta infraa. Lisäksi imukaivuu vähentää tarvetta liikennejärjestelyille, sillä imukaivuu tarvitsee tilaa vain yhden ajokaistan verran.

Ajan ja rahan säästöä


Hankalissa paikoissa imukaivuu on erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto perinteisille kaivuutöille. Sitä voidaan käyttää niin pienissä kuin suurissa kohteissa ja erityisen hyvin se sopii tarkkuutta vaativiin ja herkkiin kohteisiin.

Miten imukaivuu tapahtuu?




Vaihe 1

Aloitus

Routa oli nostanut kaivoa, minkä seurauksesta kaivonrenkaat olivat päässeet liikkumaan.


Vaihe 2

Maa-aineksen poisto

Maa-aines poistettiin imukaivuumenetelmällä kaivon ympäriltä.


Vaihe 3

Kaivo otettu esiin

Imukaivuun avulla saatiin toteutettua näppärästi kapea kaivanto, minkä jälkeen kaivon korjaustyöt voitiin suorittaa loppuun.


Vaihe 4

Imetyn maa-aineksen kippaus

Imutyön jälkeen imetty maa-aines kipattiin.

Palvelut


Imukaivuu on täydellinen vaihtoehto paikoissa, joissa perinteisellä kaivinkoneella työskentely on rajoitettua. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi kaupunkialueet, joissa maan alta paljastuvat kaapelit ja johdot vaativat kaivuutyöltä erityistä tarkkuutta. Imukaivuu soveltuu käytettäväksi mm.

  • Vesihuolto
  • Kaukolämpö
  • Kaasunjakelu
  • Kaapelirakentaminen
  • Kytkinkentät
  • Perustukset
  • Puistorakentaminen
  • Suojelukohteet
  • Korjausrakentaminen
  • Kaapelikanavat

  • Infran esiinottamiseen
  • Vuotokohteisiin
  • Juuristojen paljastamiseen
  • Vaikeapääsyisiin kohteisiin
  • Porapaalujen tyhjennykseen
  • Altaiden ja siilojen tyhjennykseen
  • Ahtaisiin kohteisiin
  • Kapeat kaivannot



Imukaivuun hyödyt



Tehokas

Imukaivuuta tekemään ei tarvita useita käsipareja, joten se on erittäin kustannustehokas tapa paljastaa maanalaista infraa. Lisäksi monissa kohteissa työ onnistuu nopeammin kuin perinteisillä menetelmillä.

Turvallinen

Imukaivuu on paitsi tehokasta, myös erittäin hellävaraista. Imukaivuu ei riko maan alta paljastuvia sähkö- ja kuitukaapeleita, joten sitä voidaan turvallisesti käyttää myös tiheästi asutuilla alueilla. Kun työt tehdään ripeästi vähentyvät myös alueilla tehtävien liikennejärjestelyjen kesto sekä pölyhaitat.



Ympäristö­ystävällinen

Imetty materiaali, nesteet ja mahdolliset haitta-aineet mukaan lukien, siirtyvät suoraan tiiviisiin säiliöihin. Näin ollen imukaivuusta ei synny työkohteessa pölyä tai likaa, eivätkä haitta-aineet pääse leviämään ympäristöön. Lisäksi imukaivuussa työkohteeseen ei tarvita kuin yksi imukaivuri, mikä pienentää työn hiilijalanjälkeä.

Taloudellinen

Hankalissa kohteissa imukaivuun kustannukset ovat alhaisemmat verrattuna perinteisiin maan­­kaivuu­­menetelmiin. Kun töistä suoriudutaan ilman käsin tehtävää työtä nopealla aikataululla, alenevat myös kustannukset.

Imuautojen vertailu


 TAVALLINEN IMUAUTOSUURTEHOIMURIIMUKAIVURI
Imuteho keskimäärin (m3/h)2000900043 000
Letkun halkaisija (mm)110160250
 

Esimerkkikohteita


Juuristojen paljastaminen, Helsinki

Juuristojen paljastaminen, Helsinki

Lehmusten ravinteeton ja tiiviiksi painunut kasvualusta poistettiin käyttämällä imukaivuu-menetelmää. Tässä Puistokadun varrella sijaitsevassa Kaivopuiston osassa oli aiemmin sijainnut koirapuisto. Koirien sekä pintamaiden painumisen seurauksesta vanhoille lehmuksille haluttiin vaihtaa ravinteikkaampi ja ilmavampi kasvualusta.

Lue lisää

Kalkkikivialtaan tyhjennys

Kalkkikivialtaan tyhjennys

Pitkään käytössä ollut vesihuollon kalkkikiviallas oli saneerauksen tarpeessa. Jotta altaan pinnoitus- ja saneeraustyöt voitiin suorittaa, poistettiin materiaalia n. 250m³:n verran altaasta imukaivuu-menetelmällä.

Lue lisää

Porapaalujen tyhjennys porauslietteestä

Porapaalujen tyhjennys porauslietteestä

Sillat perustetaan usein porapaalujen varaan. Jotta sillan perustusten kantavuudet saadaan kohdilleen, on porausliete poistettava syvistäkin porapaaluista. Perinteisesti porausliete on poistettu mammutoimalla, mikä on sotkuista työtä, minkä vuoksi sitä voida toteuttaa kaikkialla. Tänä päivänä porausliete voidaan kuitenkin poistaa porapaaluista myös imukaivuun avulla.

Lue lisää

Seuraa imukaivuuta sosiaalisessa mediassa




Sertifikaatit


Ota yhteyttä!


Soita ja kysy lisää. Voit vaihtoehtoisesti täyttää oheisen lomakkeen, niin olemme yhteydessä sinuun.

Roland Hassel

Työnsuunnittelija

044-7210700

roland.hassel@dahlbacka.com

Yritys

Etunimi
Sukunimi

Puhelinnumero
Sähköpostiosoite

Viestisi