Tässä työkohteessa ilmajohdot haluttiin siirtää maan alle. Maisemaa ja ulkoilureittejä säästettiin valitsemalla toteutustavaksi luontoa säästävä suuntaporaus.
Ilmakaapelit korvattiin asentamalla suojaputket kaapeleille maan ja vesistön alle
Suuntaporaus on alitusmenetelmä, jolla on mahdollista porata pitkiä kaartuvia linjoja, joten se valikoitui luonnollisesi tähän kohteeseen alitusmenetelmäksi ympäristön korkeusvaihteluiden vuoksi. Suuntaporaus oli järkevä valinta juuri tähän kohteeseen, sillä ulkoilureitit ja maisema haluttiin säilyttää mahdollisimman ennallaan. Myös maisema palautui luonnollisemman näköiseksi, kun ilmalinjat vaihtui maakaapeliksi.

Suuntaporauksen ensimmäinen vaihe on
pilottiporaus, jolloin porakärki porattiin maan alle ennalta suunnitellun linjan mukaisesti vesistön toiselta puolen toiselle puolelle. Kun porakärki oli porattu vesistön toiselle puolen, kärki ohjattiin maanpinnalle, mihin porattava linja oli suunniteltu päättyvän.

Pilottiporauksen ollessa valmis, porakärjen tilalle asennetaan avennin, jonka perään kiinnitetään asennettavat suojaputket.
Vetovaiheen aikana avennin suurentaa jo valmiiksi porattua reikää, samalla vetäen perässään yhdellä kertaa asennettavia suojaputkia.

Maan ja vesistön alle asennettava linja oli 300 metrin pituinen ja suojaputket 4 x 160mm.

Kuvassa avennin on jo näkyvissä, joten poraus on lähes valmis. Menetelmän ansiosta kohteeseen tarvitsi ainoastaan aloitus- ja lopetuskaivannot, joista kaapeleiden asennustyöt lopuksi suoritettiin.